Kuukausittainen arkisto:huhtikuu 2010

Magnolia haaste # 12

Nyt on taas se aika vuodesta, kun synttäreitä on joka viikko vähintään yhdet. Pienen inspiraation puutteessa eksyin Magnolia haasteblogin sivuille ja samantien sain äidin syntymäpäivä kortin tekoon inspiraatiota oikein kunnolla. Tällainen siitä sitten tuli ja perille posti oli sen tänään vienyt.

Mainokset

Uusi koru

Tein jo viikko sitten tämän korun itselleni ja nyt vasta sain kuvan laitettua tänne. Koruhan sinäänsä on varsin yksinkertainen, mutta pidän siitä todella paljon. Ja kaulassa se näyttää paljon paremmalta kuin tässä kuvassa. Tarvikkeet ovat ajan myötä eksyneet varastooni Villihelmen valikoimasta ja vasta nyt keksin niille hyvän käyttötarkoituksen.


P*skarteluhaaste # 36 – Ei leimakuvaa

Siispä kuten otsikosta näkyy, niin leimakuvan käyttö ei ollut sallittua kortin pääosassa. No Retro Pöllöstä innostuneena päätin kokeilla koiran tekemistä. Tästä ei tullut ihan yhtä suloinen. Mutta niin kai on parasta kun kortti menee yksitoista vuotiaalle pojalle. Tällä kertaa koiralla liikkuu korvat. Haaraniitit joilla korvat on kiinnitetty, ovat alemmassa paperissa kiinni. Kohotarroilla sain mukavasti kolmiulotteisuutta ja distress inkeillä vähän pehmeämpiä reunoja. Nyt vain toivon ettei synttärisankari pidä korttia liian lapsellisena.


Pitkästä aikaa helmeilyä

Aikoihin en ole koruja tehnyt vaikka materiaaleja olisi todella paljon. Vihdoinkin sain itsestäni irti sen verran, että järjestelin pahvilaatikossa majailleet helmet.  Siihen menikin hyvä tovi, mutta vihdoinkin minulla on mahdollisuus löytää etsimäni. Samalla tuli purettu muutama kesken eräinen työ, joita en koskaan tule saamaan valmiiksi. Kaikki se helmien tuijottelu sai sormet syyhyämään ja lopulta tein seuraavanlaisen korun.

Kevätkoru

Vaikka pidinkin tästä korusta paljon, päätin kuitenkin lähettää tämän piristämään pikkusiskoani.


P*skarteluhaaste #34 – Resepti

P*skarteluhaasteen #34 resepti oli seuraavanlainen:

2 haaraniittiä
2 paperia
2 nauhaa
Retropöllö

Retro Pöllö

Aluksi olin ajatellut jättää haasteen väliin, mutta kesken työpäivän sain idean joka oli pakko toteuttaa. Tälläinen siitä sitten tuli. En ole sitten lapsuuden tehnyt muotoon leikattuja kortteja. Tähän korttiin olen kuitenkin erittäin tyytyväinen ja se lähteekin jo viikon päästä siskon tyttärelle. Haaraniitit ovat siipien kohdalla (siivet ovat liikkuvaista sorttia), rusetissa käytin kahta nauhaa ja kuten kuvasta näkyy käytin vain kahta erilaista paperia.

Inspiroidu # 101: Sabloonataiteilua

”Käytä erilaisia sabluunoita ja muotteja. Tuputtele maalia kakkupapereiden läpi tai leimaa piparkakkumuotilla sydämiä. Käytä valmiita sabluunamuotteja maalamiseen ja kuvioiden leikkaamiseen tai piirrä itse oma muottisi. Luo kivoja efektejä pitsien ja reikäpapereiden avulla. Taiteile sabluunoilla!”

Tästä haasteesta inspiroiduin oikein toden teolla. Layoutin tein aika pitkälti twistin mukaan, sillä se kiehtoi minua. Kuvat ovat mummoni valokuva albumista ryövättyja ja pohjapaperi löytyi ihan sattumalta. Aluksi olin ajatellut käyttää yksiväristä paperia, mutta ennen kuin edes ehdin aloittaa paperin etsinnän, tuli tämä paperi vastaan. Sabloonat tein kalvoon MM Slicen avulla ja väri oli aivan tavallista peittävää akryyli maalia. Kuvan koristeena toimii nauha ja helmikiehkurat. Olen jo pitkään miettinyt mihin näita kehkuroita käyttäisin ja nyt löysin niille erinnomaisen paikan.


Hyvää Pääsiäistä!!!

Hyvää Pääsiäistä kaikille!

Tällaisen kortin lähetin muutamille tuttaville. Minulla ei sattunut olemaan pääsiäisaiheista leimasinta, joten piti sitten värityksellä luoda vähän pääsiäisen tunnelmaa.  Nauhoja enempää kortti ei koristeita tarvinnut ja juuri yksinkertaisuudesta pidän tässä kortissa.